Viime kirjoituksesta onkin jo vierähtänyt muutama kuukausi, on ollua aika hälinää, joten aika on ollut hieman kortilla. Tässä kuitenkin vähän päivitystä, mitä kuuluu tällä hetkellä La Sirenitan elämään....

Viimeksi kun kirjoittelin, olin lopettamassa kesätöitä ja lähtemässä matkalle. Matka onnistui kaikin puolin oikein hyvin, sai todellakin jotain muuta ajateltavaa. Aikataulu oli tosi tiukka, mutta siitä huolimatta jo pelkkä ilmapiirin ja ilmaston vaihdos teki niin hyvää. Ikävä jäi, maailma antoi todella paljon....

Matkan jälkeen koitti ankea opiskelukaupunkiin palaaminen. Ankeaa on ollu, ei ehkä niin ankeaa kuin vuosi sitten, mutta siitä huolimatta jokainen päivä kyseisessä kaupungissa on taistelua. Kaupungissa, jota vihaan ehkä eniten maailmassa. Ja siellä on pitäny kolme ja puoli vuotta opiskella, että terve. Noh, tähän asti on selvitty, ja nyt loppuaika mennään sitten sisulla.

Viimeinen rutistus on menossa koulun kanssa, opinnäyte, joka todellakin on vaatinut jo tähän mennessä monet kyyneleet. Tuntuu vieläkin ettei mikään luista ja mä en oo valmistumassa ikinä. Stressikerroin nousee entistäå enemmän ja tuntuu et nytkin, kun olen majaillut kotosalla lomailemassa, olen varmaankin maailman ärsyttävintä ja ilkeintä seuraa kaikille. Kun vaan saisi tun oparin valmiiksi ja itsensä koulusta pois, niin itkisin varmaankin onnesta.

La Sirenitan miehet..... Niin, mitkä miehet? Muutanma ihastus on tähän pariin kuukauteenkiin mahtunut. Täytyy vaan sanoa, että on ne jo kuolleetkin, ainakin minun puolelta. Vaikutti nimittäin siltä, ettei toisen puolelta sitä ollutkaan enkä enään tällä ikää viittis alkaa turjia toiveitakaan elättelemään. Mies vaan oli loppupeleissä mulle ihan liian jäykkä ja luultavasti ihan liian rikki itsekin.

Muutama viikko sitten tuli kaks vuotta siitä, kun tämä likka on menny totaalisen rikki, niin rikki, että joskus vieläkin mietin, miten siitä on selvitty. Ystävät, siinä on ollut suurin apu asiaan. Häpeän myöntää, että siitä huolimatta, että noita juttuja on nyt kaksi vuotta jauhettu ties kenen kanssa, niin vieläkin taidan olla aika rikki menneistä. Ei kuitenkaan kaikkea kipua pysty poistamaan. Lisää aikaa ja suklaata siis tarvitaan tämän sydämen täydelliseen eheyttämiseen.

Yksi ihana miespuolinen ystäväni, on taas viime aikoina tarvinnut tukeani aika lailla omien naisjuttujensa selvittelyyn. Mies, jonka kanssa minullakin olisi voinut olla yhteinen tulevaisuus, asiasta ei vain koskaan ollut tilaisuutta ottaa selvää. Nyt olen lähinnä taas pettynyt mieheen, joka välttelee yhteydenottojani ja käyttäytyy erittäin kummallisesti ja ärsyttävästi. (Joo-o, mulla on  stressiä kun kaikki asiat ärsyttää). Kieltämättä mulla on tunteita tätä miestä kohtaan ja tiedän et hänellä on tunteita myös  minua kohtaan. Tai ainakin hän on niin väittänyt. Unelmat on tahtonu vaan ottaa liian helposti siipiä viime aikoina. No joo, tilitystä tilityksen perään..... :)

Mutta tällaista tällä hetkellä kuuluu elämääni. Oli pakko kirjottaa ja toisaalta juuri nyt ärsytti niin paljon et siihen oli hyvä hetki.Yritän jatkossa olla taas aktiivisempi, heti kun stressiltä ja oparilta kerkeän..... :)

"Katsot parvekkeelta kun kaupunki on unessa
Pyörätiellä betoniporsaita lumessa
Eikä mikään sais sua tänne jäämään
Mut vailla suuntaa tai päämäärä
Täällä sä vain pyörit ympyrää"

Tuure Kilpeläinen: Vesitornin varjossa

 

Takana on taas viikonloppu ja jo puolikas uuttakin viikkoa. Tavarat alkaa olla kasassa viimeisiä myöten, olo on samalla haikea ja onnellinen. Tänään oli viimeinen työpäiväkin, nyt kesä on jälleen ohitse, sen voi huomata kylmenevistä aamuista ja ennen kaikkea niiden tuoksusta. Samalla tavalla sen voi haistaa kuin keväänkin. Ihanaa päästä aurinkoon ilmojen kylmetessä. On tätä matkaa odotettu alitajuisesti jo vuosia, ennen kuin sen edes tiedettiin tulevan.

Taiteiden yö jäi osaltani harmittavan kuivaksi. Kaarto suoraan töistä paikalle ei tuottanut tulosta, parhaat bileet oli jo siihen aikaan ohitse. Kuitenkin yksi kehittävä Irish Coffee ei koskaan voi olla huono vaihtoehto, ei edes silloin kun kello epätoivoisesti viittoo kahta yöllä.

Olen onnellinen siitä, että viikonloppuna vietin paljon aikaa minulle rakkaan ihmisen parissa. Ihmisen, jonka sanoilla on minuun kummalisen rauhoittava vaikutus. Ihmisen, jonka kanssa voin keskustella aidosti ilman minkäänlaisia peittelemisen tarpeita. Tiedän, että ihminen lukee myös kirjoituksiani, siispä hänelle lämmin halaus ja kiitos siitä, että hän on ystäväni. Sellaisia ystäviä minulla on vain muutama, joille voin oikeasti kertoa kaiken tärkeän, ilman mitään peittelyitä. Tämä siitä kaikesta huolimatta, että joskus koen olevani todellinen ihmismagneetti - niin hyvässä kuin pahassa.

Kauniit oli ne hetket, jotka istuimme Senaatintorin rappusilla pimeässä illassa, katsellessa kun kuu kulkee meren yllä pilven taakse, luoden taivaalle kalpeaa valoaan. Kyynel silmissä, siinä hetkessä niin avoimena ja herkkänä.

Huómenna näen myös ulkomailta saapuvan ystäväni, jota en ole nähnyt hetkeen, ja täytyy myöntää että ikävä on kova. <3 Ihmisen, jonka hyvinvointi on minulle äärettömän tärkeää. Sen toisen muurahaisen, jonka puolesta olisin valmis tekemään mitä vaan. :) Ihanaa!

Pienen hetken kun vielä jaksaa, on paketissa taas yksi vaihe elämästä. Yksi kokonaisuus jolla on varmasti painoarvoa ja ajanjakso jonka tulen muistamaan.

Uuden kynnyksellä, vielä askelta miettien, jätän vanhan taakseni, sitä joskus sopivassa suhteessa ikävöiden.    

 

Viikko on vierähtänyt nopeasti, tarkoitukseni oli kirjoittaa tänne toki aiemmin, mutta jotenkin tuntuu siltä että kiire vain on ollut liian kova. Aika on mennyt siivillä, vaikka konkreettisesti siellä en ole istunutkaa, ehkä sitten ensi viikolla. Suotavaa olisi.

Keikan jälkeisellä euforialla jaksoi ihmeen hyvin muutaman päivän, ennnenkö tappava arki koittikaan. Firman vuotuiset juhlat olivat hyvät kuten on tapana; taivaallista ruokaa, riittävästi juomaa, talo täynnä mukavia työkavereita ja hyvää tunnelmaa. Edes edellisen yön nukkumattomuus ei siinä paljon painanut. Ilta jatkui vielä keskustan kantapaikassani hetken aikaa ennenkö uni voitti. Salakavala väsymys olikin, meinnasin nukahtaa bussiin mikä yleensä on hyvin harvinaista, sen verran siellä aina joku ääntä on pitänyt....

Lauantai ja sunnuntai menikin tutussa "en-tehnyt-tänään-mitään" - fiiliksessä. Hain muutaman leffan ja pakkailin tavarani kasaan. Kumman autiolta voi sitten puolityhjä kämppä näyttääkin. Leffa olikin yllättävän rentouttavaa seuraa, varsinkaan kun ei ollut kyseessä mikään ajattelua vaativa dekkari. Mä en vaan jaksa niitä.

Maanantaina olin töissä ja lähes kuolin tylsyyteen. Ei sitten kerrassaan tapahtunut mitään. Illalla tapasin kahta työkaveriani, vietettiin mun pienimuotoisia läksiäisiä tai sitten ihan vaan tyttöjen iltaa; käytiin syömässä hyvin, juotiin muutama lasillinen viiniä ja käytiin leffassa. Rentoa tunnelmaa ihmisten parissa, jossa oikeasti viihdyn. :)

Tiistaina sain kuulla hieman ikävempiä uutisia. Sekä omalta kannaltani että yleisestikin. Minulle kerrottiin vuokrasopimukseni päättyvän perjantaina. Ihana tietää se kolme päivää aiemmin. Asiasta painui sellainen soppa, että sillä kiukulla millä sen taistelin loppuun, olisin varmaan elänyt ties kuinka kauan. Kiukku on käsittämätön olotila. Minusta sen voi lukea kuin avoimesta kirjasta. Rivi, toinen ja sen jälkeen räjähdys. Ihmettelen jokaista joka minun kanssani on keskiviikkona ollut tyynen rauhallisesti tekemisissä.Valitan, asiakkaat saivat katsella kiukutteluani vierestä, mutta joskus on parempi ettei anna periksi. Varsinkin kun luvassa muuten olisi viikon verran öitä ulkosalla. Hetken jo luulin, että suomen kielen yleisin sana on Vittu Saatana - Jumalaudalla ja perkeleellä höystettynä. Kiukuttaa vieläkin kun asiaa ajattelen. Arg! Onneksi ystävät ja illallinen vierailu siskon luona tasaannuttivat minut jälleen "normaaliksi".

Olen tässä miettinyt viime aikoina, liittyen tuohon yleisiin ikäviin uutisiin, miksi tunnen valtavaa empatiaa ja pahaa oloa muiden puolesta. On tapahtunut tosiaan sellaisia asioita, joita en olisi uskonut tuttavapiirissäni. Ajattelen koko aika miten asianomaiset jaksavat. Jotenkin on sellainen kädetön olo, kun ei tiedä mitä voisi tehdä, vaikka haluaisi näyttää kuinka pahoillaan on asioista, joita toiset joutuvat kokemaan. Tuntee niin valtavaa empatiaa, että se kääntyy pahaksi oloksi ja jatkuvaksi mietiskelyksi. Noh, tämä nyt taas on tällaista ajatusten virtaa. Virtaa joka ei koskaan lopu, joskus vain kuohut hiljenee.

Töiden jälkeen voisi mennä käymään Taiteiden yössä. Parhaat jutut siellä on varmasti siihen aikaan jo menneet, mutta ihan vain haistelemaan ilmapiiriä. Ystäväni on myös ystävänsä kanssa käymässä, viikonlopusta tulee varmasti melko rento. Hyvä niin. En nyt jaksaisi liian vakavaa maailmaa. Haluan vain hetken olla virran mukana, ottaa rennosti ja kulkea sinne minne nenä näyttää ja jalat vie. Vailla suunnitelmaa, vailla päämäärää. 

" Otan sakset istun ikkunalle
  hiuksesi sylissäni tuoksuvat työlle
  tuuli vie ne sormistani
  leikkimään kaupungin tomun kanssa

  Tiedän yhden pienen pojan
  se käy aamuisin järvellä ongella
  Valo on haalistanut vanhan kuvan
  veden pinnan ja puseron raidat

  Katselen poikaa matkan päästä
  etten säikytä sitä enkä kaloja
  Onkiretkestä on aikaa
  kosken niskaasi, sen kaari on muuttunut

  Nukahdat polveani vasten
  läpi metsikön takaisin ongelle
  Lasken sakset olen paikoillani
  etten säikytä teitä enkä kaloja

- Scandinavian Music Group - Etten säikytä kaloja -

 

Ensimmäistä kertaa tässä blogissa, voin todellakin sanoa olevani siellä. Olotilassa, jossa kaikki tarpeet on tyydytetty ja tämän hilpeän mukavan olotilan avulla, tiedän jaksavani iloita ainakin seuraavan viikon, ehkä kuukaudenkin. Syy tilaan ja tunteeseen on yksinkertainen; tajunnan räjäyttävä, hillittömän mahtava keikkaelämys!

Ilta siis kului todella hyvän musiikin parissa eikä seurassakaan ollut mitään vikaa. Koko ilta vedettiin läpi yhden Gin Tonicin voimalla, ja sekin tuli hikoiltua pois jo muutaman biisin jälkeen. Eipä muuten enää tarvi tilata Gin Tonicia, en tod. ymmärrä asiakkaitani!

Tekisi mieli vaan hehkuttaa.... =) AAAAAAWWWWW! :) Upeeta mahtavaa!

Kahden tunnin yöunilla töihin aamuksi ja nyt kymmenen tunnin päivästä jäljellä *katsoo kelloa* kolme tuntia. Pystyssä ties monenko espresso + cafe Latte yhdistelmän voimalla. Töistä suoraan firman jokavuotisiin kesäpippaloihin, joita pikkujouluihin voisi verrata. Toivon mukaan tämä tyttö ei sammu ihan heti.... ;)

Nyt tuli tosi mukavia asiakkaita sisään, taidanpa oikeesti mennä palvelemaan heitä. :) Ah, mitä se hyvä musiikki ja fiilis voikaan saada aikaan.... Moiks!  =)

 Lauri Tähkä & Elonkerjuu - Pauhaava sydän <3  

 

Viime viikon ahdistuksen jälkeen voi taas kerran sanoa, että kaikesta huolimatta, kannattaa aina elää seuraavaan viikkoon. Niin, viime viikon huono olo on huomattavasti laimentunut, asenteeni on ollut huomattavasti positiivisempi ja olonikin jokseenkin energisempi. En tiedä mistä se johtuu, että joutuu tällaista vuoristorataa elämään ajoittani (aina).

Olen ainakin yrittänyt olla koko viikon hyvällä tuulella ja luulen että olen siinä jokseenkin onnistunutkin. :) Hyvä minä! :) Asiasta on varmasti saanut nauttia niin asiakkaat kuin ystävätkin. Sunnuntaina kun huono olo vielä vaivasi, upottauduin elokuvien maailmaan ja valvoin puoli yötä niiden parissa, välittämättä siitä että töihinkin on joskus mentävä. Eipä sillä, elokuvat oli hyviä ja niistä sai muuta ajateltavaa.

Eilen kun tulin yöllä töistä, koin jotain mielestäni sillä hetkellä hyvin kaunista. Taksissa istuessa katselin taivasta, joka välkkyi valtoimenaan ukkosen voimasta. Mitä pidemmälle taksi ajoi, sitä lähemmäs ukkosta pääsimme. Kämpillä katselin mahtavaa, ihan päälläni olevaa ukkosta niin haltioituneena, että unohdin väsymyksen täysin. Niin koukuttava ja mahtava kokemus, ei lainkaan kuin ne lapsuuden kesät, kun ukkonen pelotti aina kyläillessään. Illalla viimein nukahdin ilmaa puhdistaneen ukkosen lempeään jyrinään.

Päätä särkee, mutta jaksaa pitäisi. Nukuttaa. Vielä hetki, niin menen nukkumaan ja parantamaan pääni. Perkeleen niskat, parantukaa... Jooko?

 "Jätä pelko taaksesi tänään.
 Ukkonen
 Tärisyttää tannertaan
 Mä pakenen.
 Turha kultani, pelätä on pelätään
 ikävää
 Turha sellaista pelätä on, pelätään elämää"

 - Maj Karma: Ukkonen-